2 min read
Loistavat puitteet osaamisen kehittämiseen
Olen Maija Ylihärmästä ja opiskelen tuotantotaloutta Vaasan yliopistossa. Työskentelin kesätyössäni projektinhallinnassa. Tämä oli ensimmäinen kesäni yhtiössä.
2. Mitä kautta päädyit töihin, ja miksi halusit hakea Hitachi Energyyn?
Hain kesätyöhaussa Hitachi Energyn verkkosivujen kautta projektinhallinnan kesäharjoittelijaksi. Lisäksi soitin rekrytoivalle esimiehelle kyselläkseni lisätietoa tehtävästä. Hain Hitachi Energyyn, koska yhtiö on suuri ja kansainvälinen ja energiateknologian ala on tulevaisuuden ala.
3. Mitä työtehtäviisi kuuluu?
Työnkuvani on hyvin monipuolinen. Työpäiväni kuluvat asiakkaiden, tuotannon ja eri sidosryhmien kanssa kommunikoidessa projektinhallintaan liittyvistä asioista. Projektinhallintaan kuuluu resurssien organisointia ja hallintaa, jotta projekti voidaan päättää suunnitellun sisältöisenä ja laatuisena, aikataulun sekä budjetin mukaisesti. Lisäksi työtehtäviini kuuluvat muuntajatarkastukset.
4. Mitä sellaista opit kesän aikana, josta on sinulle hyötyä myös tulevaisuuden työelämässä?
Projektinhallinnassa keskeisiä taitoja ovat tiimityöskentely ja ongelmanratkaisu. Näiden oppien karttumisesta on varmasti paljon hyötyä myös tulevaisuudessa. Lisäksi eri järjestelmien oppiminen on ollut hyödyllistä. Myös kielitaidon käyttämiseen on saanut varmuutta.
5. Mikä työskentelyssä on ollut parasta?
Parasta ovat olleet ystävälliset työkaverit, joilta on aina saanut apua tarpeen mukaan. Hitachi Energyllä on loistavat puitteet itsensä kehittämiseen; vastuuta ja haastetta annetaan juuri sopivasti.
6. Miksi nyt kesätöitä etsivän kannattaisi hakea kesätöihin Hitachi Energyyn?
Hitachi Energyllä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä eri vaiheessa oleville opiskelijoille. Yrityksessä on myös hyvät mahdollisuudet kielitaidon kehittämiseen. Yrityksessä on oppimiseen kannustava ympäristö. Kesätyöntekijöille annetaan vastuuta ja heihin luotetaan, mikä antaa loistavat mahdollisuudet kehittyä myös omalla urapolulla.