2 min read
Kesän aikana olen päässyt näkemään, miten isot kansainväliset yritykset toimivat
Kuka olet, ja missä tehtävässä työskentelet Hitachi Energyssä?
Olen Lotta ja kotoisin Oulusta. Opiskelen Vaasan yliopistossa neljättä vuotta tuotantotaloutta. Työskentelen kotimaanmyynnin tiimissä Työtehtäviini kuuluu muun muassa tilaustenkäsittelyä ja asiakaspalvelua.
Miksi hait töitä Hitachi Energystä?
Hain töitä Hitachi Energystä, koska se on iso ja kansainvälinen yritys. Halusin päästä näkemään yrityksen toimintatapoja ja oppimaan lisää kokonaisvaltaisesti yrityksen toiminnasta.
Millaista osaamista olet päässyt hyödyntämään kesätöissä?
Työni on ollut suurimmalta osalta sellaista, että sen on oppinut tekemällä. Yleinen ymmärrys yritysten toiminnasta ja prosesseista on auttanut hahmottamaan isompia kokonaisuuksia, joiden parissa työskentelen.
Mitä työtehtäviisi kuuluu?
Työtehtäväni ovat monipuolisia, ja niihin kuuluu esimerkiksi tilausten luomista, tilausvahvistusten tekemistä sekä tilausten laskuttamista. Työnkuvaani kuuluu myös asiakaspalvelu, yhteydenpito tehtaisiin ympäri maailmaa sekä logistiikkaan liittyviä tehtäviä.
Mitä sellaista olet kesän aikana oppinut, mistä on sinulle hyötyä myös tulevaisuuden työelämässä?
Kesän aikana olen päässyt näkemään, miten isot kansainväliset yritykset toimivat. Siitä on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Olen myös oppinut erilaisten järjestelmien käyttöä.
Mikä työskentelyssä on ollut parasta?
Työskentelyssä parasta on ollut joustavuus sekä mahtava tiimi. Töitä pystyy tekemään halutessaan etänä ja liukuva työaika helpottaa päivien suunnittelua. Mikäli tarvitsen apua jossain asiassa, tiimiläiseni auttavat aina mielellään.
Miten kansainvälisyys näkyy työssäsi?
Vaikka työskentelenkin kotimaanmyynnin tiimissä, on työni osittain kansainvälistä. Useat sidosryhmämme sijaitsevat ulkomailla, pääosin Euroopassa, ja heidän kanssaan kommunikoidaan englanniksi.
Miksi nyt kesätöitä etsivän kannattaisi hakea kesätöihin Hitachi Energyyn?
Hitachi Energyssä on tarjolla monipuolisia työtehtäviä. Työskentely kansainvälisessä yrityksessä tuo hyvää kokemusta tulevaisuuteen.
Miten kuvailisit työyhteisöä Hitachi Energyssä?
Työyhteisö Hitachi Energyssä on kannustava ja mukava. Kesätyöntekijät otetaan hyvin vastaan ja kaikkia autetaan tarpeen tullen. Kaikkia työntekijöitä kohdellaan samalla tavalla ja kesätyöntekijät otetaan yhteisöön mukaan loistavasti.